Sinun ei tarvitse tietää, mitä ihosi tarvitsee. Lempeät, mutta tehokkaat hoidot sinulle. Kasvohoidot suunnitellaan aina yksilöllisesti ihosi senhetkisen tarpeen mukaan. Hoidot voivat painottua esimerkiksi kuivan ihon kasvohoitoon, herkän ihon rauhoittamiseen, kosteuttaviin kasvohoitoihin sekä epäpuhtaan ihon puhdistamiseen tai ikääntymismuutosten hoitoon. Valikoimaan kuuluu myös rentouttavia kasvohierontoja, Gua Sha sekä nestekiertoa edistävä ja turvotusta vähentävä kasvolymfa. Hoitolassa sinua hoitaa SKY- ja CIDESCO-kosmetologi, ihonhoidon asiantuntija Keravalla. Jokainen asiakas hoidetaan rauhassa ja kiireettömässä tunnelmassa, yksi kerrallaan. Palveluihin kuuluu myös jalkahoidot sekä kulmien ja ripsien kestovärjäykset. Hoitola sijaitsee Keravan keskustassa hyvien kulkuyhteyksien varrella, ja lähellä on runsaasti pysäköintitilaa Tervetuloa!

Tervetuloa Keravalle kasvohoitoon, jossa yhdistyvät vahva ammattitaito, ihon syvällinen ymmärtäminen ja rauhallinen hoitokokemus. Olen valmistunut Suomen Kosmetologien Yhdistyksen opistosta sekä suorittanut arvostetun kansainvälisen CIDESCO-tutkinnon. Vuosien aikana olen tehnyt tuhansia kasvohoitoja ja saanut tunnustusta asiakaspalvelusta sekä ammattitaidosta. Hoitoni perustuvat huolelliseen ihoanalyysiin, ihon toiminnan ymmärtämiseen ja pitkäjänteiseen ihonhoitoon. En usko aggressiiviseen tekemiseen, ihon kuluttamiseen ennenaikaisesti vaan siihen, että iho voi paremmin, kun sitä hoidetaan tarkasti ja sen omaa toimintaa tukien. Jokainen hoito suunnitellaan ihon tarpeiden mukaan ilman liukuhihnamaista työskentelyä. Kauneuspiste Pionissa hoidot tehdään rauhallisessa ympäristössä, jossa kiire ja häly jäävät ulkopuolelle. Käytän vain ammattitason tuotteita ja teen hoidot viranomaisvaatimusten mukaisesti.
Tervetuloa Kauneuspiste Pioniin🌸 Mainitse lisätiedoissa, jos sinulla on voimassa oleva lahjakortti. Hoitoaikaan sisältyy koko käyntiin varattu aika.
Tervetuloa myös Tuusulan, Järvenpään, Sipoon ja Nurmijärven asiakkaat. Meiltä löydät kosteuttavat ja puhdistavat kasvohoidot, pölyttömät jalkahoidot ja kestovärjäykset.
Tervetuloa kauneushoitolaan Keravalle. Löydät hoitolan Keravan keskustasta, 400 metrin päässä juna-asemalta (sisäänkäynti Keskikadun puolelta). Mm. Aava ja Ole.fit ovat kivenheiton päässä. Parkkipaikkoja on runsaasti hoitolan vieressä (1, 4 ja 6 h maksuttomat paikat). Ulko-ovi on lukossa, joten soita ovikelloa saapuessasi. Saavu varatulla ajallesi, uudet asiakkaat n. 5 min. ennen.
Kauneushoitola Kauneuspiste Pioni Kerava
Koulukuja 1 (sisäänkäynti Keskikadun puolelta) 04200 Kerava